Sawadii khaa!

Ollaan kaksi 6-7 luokkalaista tyttöä, jotka kirjottelee täältä Pattayan suomalaisesta koulusta. Meidän nimemme ovat Venla ja Alisa. Koulussa on eskarista ysiin saakka oppilaita ja kirjoitellaan kuulumisia koulusta silloin tällöin.

torstai 21. marraskuuta 2013

Kahden viikon postausta 1/2

Hei taas :)!

Ollaan oltu aika pitkällä tauolla tästä kirjoittamisesta, joten tästä tulee kaksi osainen.
Ollaan saatu paljon aikaseks tän kahden viikon aikana. Myös viime sunnuntaina oli Thaimaalainen
tapahtuma nimeltään Loi Krathong siitä tulee olemaan kuvia sitte toisessa osassa.
Ja vielä sitä edellisenä sunnuntaina oli Isänpäivä, joka vietettiin Pattayan koti kirkolla.
Siihen seuraavaan postaukseen tulee aika paljon kuvia, mutta tulee tähänkin postaukseen kuvia tietenkin.
 Näissä kuvis "Terapioissa" on tajuttu että se on aika sotkusta hommaa, kun sitä väriä heitellään eri tavoilla paperille tässä vähän esimerkkejä:




Vietettiin taas synttäreitä ja tällä kertaa tytön. Onnea Netta 11.v!
Jonka vuoksi oli tarjolla sateenkaari kakkua. Nam!



Liikuntatunneilla ollaan päästy myös tutustumaan tanssin saloihin ♥ mm. tähän
asti ollaan tanssittu valssia, cha cha chaata ja chaivia ja seuraavaksi on tulossa rumba ja tietenkin kaikki 
tanssit ollaan vedetty parin kanssa :) Ja niinkuin liikuntatunneissakin niin Radu ja Katju ovat
ovat vetäneet nämäkin tunnit :)♥




Ja loppu piristykset :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti